sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Tästä alkaa blogilla tienaaminen!

Olette ehkä huomanneet blogissani mainostusbannereita. Ei, en ole ottanut kauppoihin mitään yhteyttä yhteistyökumppanuuden merkeissä vaan liityin TradeTracker Finlandin kumppanuusmarkkinointiyhtiöön julkaisijaksi. Asiasta puhutaan myös Affliate-markkinointina. Aihe ei varsinaisesti liity blogikoodeihin tai ulkoasuneuvoihin (joita blogini on tähän asti postauksissaan käsitellyt), mutta kuitenkin eräänä osana bloggaamiseen, josta on takuulla iloa ja totta kai rahallista hyötyä, mikäli kaipaa lisää paksuutta lompakkoonsa. Kuten minäkin, hih. Mutta hei, nyt teitä varmasti kummastuttaa koko asia, sillä suuri osa teistä on tuskin TradeTrackerista kuullutkaan. Jos haluatte kuulla asiasta tarkemmin, jatkakaa ihmeessä lukemista. 

Tässä on suoralainaus TradeTrackerin sivuilta: "TradeTracker tarjoaa verkossaan oleville julkaisijoille mahdollisuuden ansaita tuloja verkkosivustoiltaan. Tämä on mahdollista mainostamalla TradeTrackerin välittämien ainutlaatuisten mainostajien kampanjoita."
Yksinkertaistettuna homma toimii niin, että a) sinulla on jokin nettisivusto, esimerkiksi blogi b) rekisteröidyt ilmaiseksi TradeTrackeriin julkaisijaksi (=julkaiset sivustollasi yhden tai monen nettisivun, yleensä nettikaupan, mainoksia) & c) alat julkaisemaan TradeTrackerin 384 laajan mainostajan valikosta jotain/joitakin mainoksia nettisivustollasi. Eri mainostajilla on eri tapoja antaa julkaisijalle rahaa yrityksen mainoksista: jotkut antavat sentin pari PELKÄSTÄ MAINOKSEN KLIKKAUKSESTA (helppoa tienaamista kuin mikä, makoiletpa sitten sängynpohjalla!) jotkut mainoksen klikkaamisesta, joka johtaa jonkin yrityksen tuotteen ostopäätökseen. Tapoja tienata TradeTrackerin mainostusportaalilla on muitakin, mutta nuo kaksi ovat helpoimmat ymmärtää - ainakin itselleni :-D.

MIKSI VALITA TRADETRACKER?
- Saat itse valita mainokset 384 mainostajan valikosta, mitkä lisäät blogiisi. Tämä helpottaa tienaamista - jos sinulla on vaikkapa muotiblogi, voit lisätä blogiisi mainoksia nettivaatekaupoista. Tämä toiminto eroaa esimerkiksi Googlen AdSensestä, jossa Google itse päättää, mitä mainoksia blogissasi näyttää. Lisäksi olen kuullut AdSenstä roiman määrän huonoa palautetta...
- Oletteko koskaan kuvitelleet rahan ansaitsemisen olevan näin helppoa? Eihän bloggaamisella rikastu kuin vain harvat ja valitut, mutta pienikin taskuraha ilman varsinaista työntekoa kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Rahaa ilman raatamista. Sounds great, eikö?
- Liittyessä saa 10€:n alkusumman TradeTracker-tilillesi. Sekin kuulostaa mainiolta! Ja tosiaan, TradeTracker eikä sen mainostajatkaan velota julkaisijoilta lantin lanttia. Rahan tuloa ei voi estää, vai kuinka? 
- Kokeilun arvoinen projekti, ja vaikka tienaamisesi jäisi muutaman euron lukemiin, et häviä mitään. Paitsi miinuksena toki se, että TradeTracker-tililläsi pitää olla vähintään 25€ ennen summan siirtämistä tilille.

Alla olevaa banneria klikkaamalla voit liittyä TradeTrackerin jäseneksi ja ansaita 10€ euron pohjamunan julkaisijaurallasi. Helppoa, turvallista ja hyödyllistä - kukapa ei kaipaisi näin helppoa rahaa itselleen :-D (jos en ihan väärin ymmärtänyt, klikkaamalla blogissani olevia TradeTrackerin mainoksia ja liittymällänne sitä kautta TradeTrackerin julkaisijaksi, saan siitä pienen ansion myös itselleni.)



Hei, kertokaa ihmeessä kokemuksianne affliate-mainonnasta ja TradeTrackerista, jos tähän tapaan päädytte / olette jo päätyneet! Mä tulen kertomaan jossain vaiheessa tarkemmin, miten bloggaamisella tienaaminen lähtee käyntiin ja jääkö tästä käteen vaan pariin muumitikkariin riittävät tuotot vai tosiaan isommatkin summat. (:

6 kommenttia:

  1. Eikai tämä ole mitään huijjausta? eli jos liittyy niin pitääkö antaa pankkitiedot sun muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mun kohdalla ainakaan ole ollut :D Liittyessä ei tarvitse antaa pankkitietoja, vasta sitten tarvitsee, kun rahat siirretään omalle tilille - tai ainakin näin mä olen käsittänyt. Ikävä kyllä tätä kautta tienaaminen on hyyyvin vaikeeta, esim. mä olen n. 2 kuukauden aikana tienannut reilut 2€.... mutta jos sun blogissa on satoja lukijoita, voi tuotto olla ihan erilaista :)!

      Poista
  2. Pystyykö tuolta poistumaan koskaan ? eli poistamaan tietojansa ? vai tarviiko tunnukset olla aina eli ei pysty poistamaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi! Yritin etsiä tuolta sivustolta poista-nappia tms. muttei mun silmään osunut sellaista. Pakko myöntää, että olisi aika ihmeellistä, jos tilinpoistamismahdollisuutta ei olisi. Joko a) olen sokea b) poista-nappula on piiloutunut äärettömän hyvin johonkin pieneen koloon tai c) sellaista ei ole. Ikävä kyllä mä en osaa siis ainakaan tähän hätään vastata, mutta jos joskus poistamisnappula tulee tuolla tradetrackerissa mun nenän eteen, ilmoittelen sitten :)!
      Oman kokemuksen mukaan ainakin omat sivustot, joille mainoksia on laittanut, pystyy tuolta poistamaan.

      Poista
  3. Onko tolla tradetrackerilla ikärajaa, tai joudutko itse missään välissä maksamaan itse yhtään mitään? Ymmärsin AdSensen tietoja selaillessa, että jotain kautta olisi maksullinen, jos AdSenseen päätyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Multa ei muistaakseni missään vaiheessa ikää kysytty, ja kun kävin tarkistamassa tilini tiedot, ei sielläkään syntymäaikaani ollut. Kävin myös katsahtamassa TradeTrackerin liittymissivun, eikä sielläkään syntymäaikoja kyselty. Luin kuitenkin äsken liittymisehdot huonolla enkun osaamisellani ja ymmärsin, että liittyäkseen TradeTrackeriin pitäisi olla täysi-ikäinen. Ilmeisesti (korjatkaa, jos ymmärsin väärin - se nimittäin tällä mun huonolla kielitaidolla on hyvinkin mahdollista!) vanhemman suostumuksella voi kuitenkin TradeTrackeriin liittyä. Itsehän olen tosiaan alaikäinen ('98), ja mun vanhemmat on perillä siitä, että olen mukana TradeTrackerin julkaisijoissa :-)
      En oo tähän asti ainakaan yhtikäs mitään joutunut makselemaan, mutten vielä ole mitään summaa tililleni siirtänytkään. Mmmm... enpäs ollut kuullutkaan, että AdSense olisi jotain kautta maksullinen :o! Voi toki olla mahdollista, vaikka musta tuo kuulostaakin vähän kummalta. En nimittäin ole niinkään AdSensen ohjelmaan perehtynyt.

      Poista

MUISTA LINKATA BLOGISI !! -> näin ongelman ratkominen / auttaminen osaltani onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla! :-)